La -ilta meni saamarin lipastoja kasatessa, puhtaalla sisulla. La-yönä pikku aivoni rupesivat raksuttamaan ja unissani järjestelin koko kämpän uusiksi (jälleen kerran). Tuloksena oli apinan raivolla su-aamuna klo 10 alkanut järjetön huonekalujen uudelleen organisointi. Joka ikinen huonekalu keittiön pöytiä ja sänkyä lukuunottamatta muutti paikkaa joten voitte kuvitella työn määrän, kirjahyllystä piti purkaa miljoona kirjaa, kantaa ne toiseen huoneeseen, siirtää tuhottoman painava kirjahylly perässä ja kasata kirjat paikalleen.
Huhkin 6 tuntia putkeen mutta aijai että nyt kelpaa olla ;O) Armas poikaystäväni kärsivällisesti auttoi minua huonekalujen siirrossa, viimeksi kun sain tämän puuskan siirsin kamat YKSIN, litistyen huonekalujen alle henkeni vaarantaen. Poikaystävä ei jostain syystä ollut iloinen niistä tempauksistani, krhm..
Nyt on rauha maassa, kämppä kuin uusi ja sielu lepää. Lisäksi katsoimme Rillit huurussa eli The Big Bang Theory tv-sarjan koko ensimmäisen kauden raadannan jälkeen. Suosittelen sarjaa kaikille.
Kuinka moni muu kärsii tilapäisistä mielenhäiriöistä joiden tuloksena on tuntikausien hikoilu, venähtäneet lihakset ja monta jätesäkkiä roskikseen vietäväksi?
Penny:Warp speed ahead, Mr. Spock.
Sheldon: Mr. Spock did not pilot the Enterprise. He was the science officer. And I guarantee you that if he ever saw the check engine light blinking, he would pull the ship over immediately.
The Big Bang Theory 3.08 - The Adhesive Duck Deficiency

9 hihkaisua:
Joo-o, mun innostuspuuskat koskee yleensä onneksi jotain pienempää, kuten jonkun kaapin tai pientavaralaatikon siivoamista. Etenkin kaikenlaisia askartelutarvikkeita kertyy hurjasti ja niitä tekee välillä mieli organisoida. Harmi vaan, että se innostus loppuu yleensä siinä vaiheessa kun on kätevästi saanut kaiken leviteltyä pitkin lattiaa :)
Kuulostaa tutulta :) Samantapaisia puuskia tulee itsellekin silloin tällöin, onneksi kuitenkin harvemmin (ehkä kerran vuodessa). Välillä vaan on ihana pistää koko kämppä uusiksi!
Ja on ihana kun saa sen luovuuden valloilleen ja saa visioita asioiden uusista paikoista - silloinhan se on ihan pakko toteuttaa. Ja silloin tulee myös tehtyä inventaariota kamoille, mitä harvemmin tulee tehtyä muulloin ;-)
Aina joskus noita tuele. Oma intoni kyllä keskittyy yleensä johonkin kaappiin, esim. vaatekaappiin. Niinkuin bubblellakin. Tosin usein kun aloittaa yhden asian, into siirtyy myös seuraavaan asiaan.
Tällaiset puuskat ovat ihan tervetulleita välillä, ainakin silloin saa asioita tehtyä!
Mistähän minäkin saisin moisen puuskan..tuo Ikean huonekalujen kokoaminen on raivostuttavaa puuhaa :D
bubble:Niin mullakin, yleensä. Nyt vaan kilahti ilmeisesti päässä lopullisesti.Ehkä nyt ei tarvii siivota vuoteen..
Paivi:Sepä se, tuntuu kuin olisi ostanut uuden kämpän ;O)
Anzi:Nyt mulla on se vaatekaappi jonka siivoamista voin sitten joskus vältellä..
ravenwaves:Ikean kaapit on persiistä kasata, hermot siinä meni mutta onpahan taas tehty, huoh..
Kuulkaas juuri kasasin Ikealaisen kaapin (jonka kävin lauantaina hakemassa..). Se oli helppo nakki se, kiitos super selvien ohjeiden. Toista on nämä "räjäytyskuvat"... Jissus!
Kyllä tulee näitä häröyskohtauksia aina silloin tällöin. Junnuna useastikin, mutta vanha ei enää jaksa ;)
Awwww, mistä kaikki on saanut intopuuskia viime viikonloppuna..??!!
Minäkin haluan, olisi vaikka ja mitä tekemistä.
Mieheke aina höröttää The Big Bang Theorya katsoessaan, ehkä pitäisi joskus katsoa joku jakso.
Chatrin:Minä taas en junnuna siivonnut MITÄÄN, en saanut minkäänlaisia tarmonpuuskia. Mulla näköjään kaikki tapahtuu vähän vanhemmiten ;O)
Pia:En tiedä, joulu?
BBT on LOISTAVA sarja, se huumori uppoaa ainakin muhun ihan täysillä, suosittelen ;O)
Lähetä kommentti