Ennen lomaa katsoin 3 leffaa joista en kerennyt tehdä juttua lainkaan, suonette siis anteeksi että rutistan kaikki leffat samaan juttuun lyhyine hajatelmineen...
Brothers Bloom
Elokuva kertoo kahdesta, jo nuorena aloittaneesta, huijariveljeksestä. Bloom (Adrien Brody) on jatkanut huijauksia vastentahtoisesti ja isoveli Stephen (Mark Ruffalo) tekee lupauksen että seuraava keikka on viimeinen. Kohteeksi otetaan rikas tyttörukka Penelope (Rachel Weisz). Penelope huijataan mukaan ympäri maailmaa suuntautuvaan aarrejahtiin ja osoittautuukin että Penelope on itsekin melkoinen hurjapää joka tempautuu tarinaan täysillä mukaan.
Elokuvan vahvuus on visuaalinen ilme, kaikki on tyyliteltyä ja kaunista, suorastaan sormia syyhyttävän ihanaa ja tunnelmallista. Ongelma on osittainen kankeus henkilökuvauksissa ja juonessa, mielestäni joitakin piirteitä korostettiin ihan liikaa olettaen että katsoja on tyhmä kun vähempikin olisi riittänyt. Käänteet ovat ennalta-arvattavia ja leffan loppu antaa odotuttaa itseään, itse luulin 3 eri kertaa että leffa loppui..
Siitä huolimatta kyseessä on messevä veijaritarina jonka vahvuus on itse näyttelijät, tällä kaartilla ei voi saada kuin laadukasta työtä aikaiseksi joten tarinan ongelmat voi antaa anteeksi. Ei mikään mestariteos mutta osittain koskettava ja paljon naurattava leffa rentouttaa hyvin kotisohvalla...
Spread/L.A.Gigolo
Nikki (Ashton Kutcher) pelimies, hän iskee vanhempia rikkaita naisia baarista ja ryhtyy näiden elätiksi muuttaen samantien saman katon alle ja eläen naisen rahoilla. Nikki on kaunis, itsevarma ja melkoinen kettu mutta samalla elokuva näyttää myös tirkistyksen "ammatin" varjopuolesta eli ainaisesta epävarmuudesta, asunnottomuudesta ja mitäs sitten jos rakastuu johonkin toiseen, joka ei ole se leivän kotiin tuoja?
Anne Heche esittää Nikkin uusinta valloitusta, nykyaikana niin trendikästä "puumaa" joka tietää mikä on pelin henki ja on enemmän kuin sinut sen kanssa että kotona odottaa oma kaunis boytoy valmiina palvelukseen, kunhan tällä pysyisi muina aikoina housut jalassa.
Elokuva on seksuaalisesti latautunut "rumppausfesti" eli sitä saa mitä tilaa, mutta kaiken seksin keskellä voi nähdä myös Nikkin omat ongelmat, se miten hän rakastuu ihan tavalliseen tyttöön ja mitä omista valinnoistaan loppujen lopuksi joutuu maksamaan.
Spread on itseasiassa hyvä elokuva, se on kaunista katseltavaa, Ashton Kutcher on yllättäen todella hyvä roolissaan joka sopii hänelle kuin nenä päähän ja Anne Heche näyttää tyrmäävältä. Pintakorean leffan alla on syvempikin tarina ja se teki tästä leffasta katsomisen arvoisen, lisäpisteitä lopusta, hienoa että tällainen tehtiin..
Birds of America
Ei ole helppoa olla Maurice (Matthew Perry). Perheen pää jo nuoresta iästä isän kuollessa Mauricen niskoille tungettiin sairas äiti, koti asuntovelkoineen ja vähintäänkin epätasapainoiset veli ja sisko. Maurice on nuoleskellut naapuriaan viimeiset vuodet yrittäen saada virkansa vakinaistettua ja antamalla näiden koiran kakata pihalleen...
Pikkuveli Jay (Ben Foster) pahoinpidellään ja koska veljellä ei alunperinkään ollut kaikki kotona hänet kiikutetaan Mauricen hoiviin. Samalla pikkusisko Ida (Ginnifer Goodwin), taiteilija ja vapaa sielu saapuu kotiin. tästä ei vaimo Betty (Lauren Graham) oikein innostu ja kriisin ainekset ovat valmiit ja Mauricen pää räjähtämässä.
Jokainen kolmesta sisaruksesta on omalla tavallaan neuroottinen, samassa talossa asuessaan luonteet törmäävät yhteen mutta tuloksena on jotain hyvääkin ja uusi perspektiivi omiin ongelmiin saa kaikki tajuamaan sekä toisiaan että ratkaisemaan omia solmujaan.
Elokuva on hyvin vähäeleinen, käyntiin päästyään katsomisesta nauttii valtavasti. Näyttelijätyö on vakuuttavaa ja vaikka toimimattomista perheistä on tehty viime aikoina tusinoittain elokuvia, Birds of America onnistuu pitämään otteessaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)





5 hihkaisua:
Tykkäsin kovasti tuosta Birds of Americasta. Siinä oli jotain.
Brothers Bloomista oli aika samat ajatukset.
Oon ajatellut että tuo Spread on ihan paska, mutta ehkä sen vois sittenkin katsoa. Yleensä en Ashton Kutcherista yhtään pidä.
Voiko Ashton Kutcher olla hyvä...?? Heti ajattelin, että taas on pistetty se kiiltokuvapoika pilaamaan American Gigolokin. Richard Gereen verrattuna toi on kyllä niin muovinen ja yksi-ilmeinen jätkä.
Suvi:Ashton yllätti ihan täysin..
Annie:Voi se olla hyvä, rooli sopi Kutcherille mainiosti. Vaikka hän onkin minulle ikuisesti 70's shown Kelso niin tämä leffa vähän muutti käsitystäni herrasta...
Bloomin veljeksistä minulla oli myös samanlaiset fiilikset - toisaalta ihan pätevä veijaritarina, loistonäyttelijät, mutta tarinaa väännettiin lopussa liikaa ja liikaa rautalangasta. Leikkaamalla rankemmalla kädellä olisi saattanut tulla napakampi kokonaisuus.
Minä en kyllä ihmeemmin tuosta Spreadista tykännyt. Kutcher on jotenkin niin ilmeetön näyttelijä (menee minulla samaan kategoriaan Kristen Stewartin kanssa). Samoin tarina meni lopulta vähän lössöksi. Onhan Kutcher kaunis katsella toki (ja Hechekin), mutta...
Paivi:Ashton Spreadissa on kuin Fox Jennifer's bodyssa. Rooli sopi näyttelijälle loistavasti, ikäänkuin luonnerooli:) Ashton on minusta ihana tyyppinä, näyttelijänä keskinkertainen mutta siksi onnistuikin pinnallisena kauniina poikana hyvin :)
Lähetä kommentti