Tämä blogi muuttaa!!

Blogi jatkaa osoitteessa http://geekisthenew-black.blogspot.com/

9.10.2009

Päivän piristyslinkki!

Meille tuli kotiin uusi perheenjäsen, uusi kiiltävä ISO televisio. Kun pääharrastuksena on popkulttuuri eli leffat ja tv-sarjat niin olikin jo aika että varustetaso pääsi oikealle tasolle ;O)

Viikonloppuna aionkin uhrata aikaani klassikkojen tölläämiseen. Olen kaivanut dvd-kasoistani esiin leffoja jotka haluan nähdä nyt uudestaan ja tunnelmoida teini-iässä nähdyissä ihanuuksissa.
Listalla on Robert Redfordin tähdittämä Korppikotkan kolme päivää (3 days of the condor), James Deanin Jättiläinen ja Hitchcockin Takaikkuna.

 

Olen vielä hieman flunssan väsyttämä joten lupaan että ensi viikolla postaukset nousevat jälleen normitasolle eli huonoa huumoria ja leffa-arvosteluja ;O)

Perjantain kunniaksi haluan kuitenkin piristää kaikkia riemastuttavalla pätkällä joka naurattaa ja piristää varmasti! Varsinkin Supernatural-sarjan faneja mutta tämä kelvannee muillekin. Tätä sarjaa ei voi suitsuttaa liikaa missään ikinä ja voi niitä jotka ovat sarjan missanneet ;O)

Seuraamalla TÄTÄ linkkiä pääset kurkistamaan kuinka Dean Winchester (tai Jensen Ackles) laulaa Survivorin Eye of the Tigerin kuvauspaikalla... Täysin hillitöntä, suosittelen lämpimästi!!!


12 hihkaisua:

AnnieSuperstar kirjoitti...

hahaa, tuo klippi on ihan mahtava, ja vielä laitettu suoraan jakson jälkeen! nauroin ihan kympillä kun aikoinaan sen ekan kerran näin. :-)
supernaturalin tekijöillä todellakin on huumorintajua, niiin mainio sarja!

poskisuudelma kirjoitti...

Todellakin hillitön klippi! Naureskelin peräti ihan ääneen, enkä edes pidä Supernaturalista. :D
James Deanin Jättiläinen on hyvä leffa, kuuluu ehdottomasti katsottavien listalle. Saatan tosin olla puolueellinen suosittelija, olen ihan höpönä Deaniin. :D

Mikaela kirjoitti...

AnnieSuperstar:Musta on aina mukava nähdä että tekijöillä on hauskaa töissään, Supernatural hyvä esimerkki sarjasta jota tehdään hymyssä suin ;O)

poskisuudelma:juu, Jättiläinen on ollut kasassa jo iäisyyden mutta silti olen sen viimeksi katsonut joskus 5 vuotta sitten, uudelta ruudulta se kelpaakin katsoa nyt kun näkeekin jotain ;O)

Paivi kirjoitti...

=) Kiitos päivän piristyksestä! Vaikka sarja ei olekaan mulle tuttu (niin kuin ei oikein mitkään muutkaan sarjat) niin hauska oli katsoa... silmänruokaa ;-)

PupuLihavisto kirjoitti...

Iiks, ihanan hassuli Dean:D On ne molemmat pojat vaan niin sööttejä otuksia:)

Mikaela kirjoitti...

Paivi:Trust me, olet missannut paljon ;O) Mutta sarjaa tietämätönkin voi nauttia tuollaisesta viihteestä..

Pupulihavisto:Arvasin että tykkäät ;O)

Suvi kirjoitti...

Mää niin odotan mun elmän rikasta aikaa, että saisin uuden telkkari. Sitä odotellessa.

Suvi kirjoitti...

Ja kiitos perjantaipiristyksesta. Huippu pätkä.

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanaa! Tää pelasti mun perjantain :D

M

Anzi kirjoitti...

Hah, tuo klippi on niin paras! Oli itsekin pakko postata se muutama viikko sitten Yellow Fever -jakson arvion jälkeen.

Neloskauden gag reel on myös ihan loistavaa katsottavaa, mukavaa vastapainoa muuten aika vakavalle sarjalle.

Chatrin kirjoitti...

Onneksi olkoon uudesta perheenjäsenestä! :)

Mikaela kirjoitti...

Suvi:Juu, tätä ihmettä eli uutta tv:tä on harkittu 2 vuotta, että kyllä se kestikin se hankinta..

Anonyymi:Hyvä että pelasti, kyllä se Dean osaa;O)

Anzi:Niin olikin, mietin koko ajan että mistä ihmeestä se on jäänyt mun päähän pyörimään, se olikin sun blogi;O)

Chatrin:Tulokkaasta on pidetty hyvää huolta ;O)