Avokkini lähtee tänään reissuun Amsterdamiin kaverinsa kanssa. Tilalle muuttaa bestikseni jonka oma kämppä toimii tällä hetkellä jonkinasteisena putkiremppa/Suomen vierailu -paikkana eli siellä rötköttää jo pari tyyppiä.
Luvassa on tänä iltana Musavisa Weeruskassa ja viikonloppuna luulisin että leffoja, leffoja, ehkä pari jaksoa jotain ihanaa sarjaa ja Buffy Chaos Bleeds pelin pelaamista (taas!).
Ensi viikolla on Halloween, joka ei tietenkään Suomessa ole niin suuri juttu. Me olemme menossa Night Visions festareille. Aloitamme festailun jo ensi keskiviikkona Jennifer's Body elokuvalla ja lauantai-sunnuntai välisenä yönä aiomme, paino sanalla aiomme, tetsata SEITSEMÄN leffaa, alkaen illalla klo 21 tai siinä main. Voitte olla varmoja että sunnuntai-aamun sarastaessa Maximista kömpii esiin useampi kuin yksi tosielämän zombi..
Loppuun hajatelma minkä tajusin toissa päivänä katsoessani uusinta Heroes-jaksoa. Sylar on AINOA sarjan miehistä jolla käy flaksi; äijällä on ollut enemmän naisia neljällä kaudella kuin muilla miehillä yhteensä. Onko siis näin että naiset tykkää pahoista pojista??



10 hihkaisua:
Muistanko ihan väärin, mutta eikö sun pitäny tänään lähteä Musen keikalle?
Kyl. Go bad or go home, ei ole pahojen poikien voittanutta. ;D
Ah, Night Visions. sitä tuli harrastettua opiskeluaikoina monta monituista kertaa peräkkäin, mutta nyt on jäänyt. Ei siellä ole enää sitä samaa kaveriporukkaakaan, mikä joskus oli ja joiden kanssa valvottiin silmät ristissä jotain Driller Killeriä katsoen. :-)
Meillä on työpaikan omat Halloween-bileet ensi perjantaina. Niissä on aina hauskaa.
Anne:No en mene, en mä saanut lippua ;O(
poskisuudelma:Olipas muuten osuvasti sanottu ;O)
Anzi:Mä lähinnä pelkään tässä iässä selkäparkani puolesta, varmaan ei sunnuntaina pää käänny ;O)
Aika hyvä määrä toi seitsemän leffaa.
Minulla vielä katsomatta kaikki Heroes kaudet, tai ensimmäisestä kyllä puolet katsoin, mutta sitten tuli digiboxin kanssa ongelmia. Kohta haen ainakin kaksi ensimmäistä kautta serkulta lainaan.
Suvi:On se hyvä mutta takuulla takamukselle rasittava... Heroesiin jää niin takuukoukkuun että varaudu ;O)
Hetkinen, hetkinen. Onko jenkeissä alkanut jo uudet jaksot?
Chatrin:Siis Heroesista? Juu, 6 jaksoa jo tullut ;O)
Harmi ettet saanu lippuja =(. Oli komiaa.
Anne:Oli takuulla komiaa...huokaus..
Lähetä kommentti